Paperit järjestykseen


Marie Kondo linjaa kirjassaan ”KonMari Siivouksen elämämullistava taika”, että kaikki paperit tulee heittää pois ja niitä tulee karsia runsaalla kädellä. En ole itse niin radikaalilla linjalla. Luin muutamia vuosia sitten David Allenin kirjan ”Kerralla valmista” ja sain siitä perspektiiviä papereiden järjestämiseen. Papereita löytyi kotoa monesta eri paikasta. Meillä on iso vanha senkki, jonka lokeroissa seilasi papereita. Kävin ne silloin tällöin läpi, mutta ne tuntuivat silti epämääräisiltä kasoilta ja lisääntyivät vähän väliä. David Allenin teeseillä sain paperit hoidettua kuntoon.

Jos jonkin asian tekeminen kestää alle 2 minuuttia, tee se heti


Tämä on ollut hyvä neuvo siihen, että esimerkiksi laittaa tavaroita tai papereita paikoilleen tai vaikka töissä varaa palaveriajan. Se pätee myös astianpesukoneen tyhjentämiseen, mihin menee varmaan noin 2-3 minuuttia.

Mapita tärkeät paperit


Olen innokas mapittamisen puolestapuhuja. Lajittelin kaikki seilaavat paperit asian mukaan. Hävitin turhat ja laitoin mappiin säilytettävät. Ostin välilehdet ja tein sisällysluettelon. Nyt paperit löytyvät helposti ja nopeasti.

Maksuun menevät laskut jätän edelleen senkin laatikkoon, mutta en sikin sokin. Yhdessä laatikossa on oman perheeni laskut, yhden laatikon toisessa reunassa isäni laskut ja toisessa reunassa yritykseni laskut. Näin postissa tulevat laskut on helppo laittaa heti omalle paikalleen. Kaikkein näppärintä on tietysti muuttaa paperiset laskut e-laskuiksi niin välttyy paperilta.

David Allenin kirjassa puhutaan keräyspisteestä. Tämä tarkoittaa sitä, että paperit kerätään yhteen paikkaan ja vähintään kerran viikossa käydään läpi ne ja joko ne mapitetaan, heitetään roskiin tai tehdään niihin liittyvät tarpeelliset toimenpiteet. Kerään yhteen senkin laatikkoon tulevat paperit (muut kuin laskut). Käyn laatikon silloin tällöin läpi, sillä paperia ei tule enää niin paljon kuin ennen.

Minulla on mapit eri asioille kuten laskuille/tiliotteille, yritykseni jutuille sekä arkistolle. Arkistossa on kaikki ne lehtileikkeet, jotka leikkaan sisustuslehdistä. Arkiston mappi on täynnä muovitaskuja, mihin olen tarralapulla kirjoittanut kunkin tavararyhmän nimen. Käyn niitä läpi, kun etsin sisustusasiakkailleni tuotteita. Lehtileikemapit eivät ole lisääntyneet, sillä parhaillaan käyn muovitaskuja läpi ja heitän kaikki Anttilan ja Kodin1:sen tuotemainokset roskiin.

Lehdet


Olen pitkään lukenut tabletilta Hesaria. Meille tulee vain viikonlopun lehti paperisena. Tabletilla lukeminen on näppärää. Luen näin enemmän artikkeleita kuin paperilehdestä. Viikon aikana ei kerry sellaista pinoa sanomalehtiä kuin ennen kertyi. Aikakauslehdet vien luettuani naapurille. Keräyslaatikkoon meneviä lehtiä on hyvä säilyttää eteisessä, jotta ne on nopea napata mukaan roskia ulos viedessä. Meillä ne ovat eteisen kaapissa. Kun pino yltää yläpuoliseen hyllyyn, on viimeistään hyvä viedä ne lehtikeräykseen.

Opiskelumateriaali


Kuulun siihen ryhmään, joka säilyttää innokkaasti koulutus- ja opiskelumateriaaleja. Olen varmaan kerran tai pari tarkistanut papereista asian. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja nykyään melkein kaiken tiedon löytää netistä. Tärkeimmät paperit voi aina skannata. Niinpä olen malttanut luopua opiskelumateriaaleista.

Kommentit

Suositut tekstit