Marittaminen ja lähisukulaiset


Facebookin Konmari-ryhmässä moni kysyy, että mitä tehdä, kun mies on hamstraaja tai lapset sotkevat huushollin koko ajan tai oma äiti/ystävä selkeästi tarvitsee apua tavaroiden karsimiseen. Marie Kondon perussääntöihin kuuluu, että älä koske toisten tavaroihin. Marie itse oppi asian lapsuuskodissaan, kun karsi perheensä tavaroita. Siitä tuli vain huutoa ja valitusta. Erään asiakkaan kanssa hän huomasi, että maritukseen tuli itse asiassa takapakkia.

Jokaisen tulee kulkea oma polkunsa tavaroiden vähentämisessä. Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa toisen puolesta, mikä tavara tuottaa iloa ja mikä ei. Kun käy itse prosessin läpi ymmärtää, mitkä tavarat ovat tärkeitä. Näin järjestyksen luominen on pysyvämpää.

Näytä esimerkkiä


Aloita omista vaatteista ja käy kaikessa hiljaisuudessa omat vaatteet ja tavarat läpi. Omien tavaroiden jälkeen siirry yhteisiin tiloihin. Oma esimerkki yleensä innostaa muita perheenjäseniä. Aloitin viikkaukset omista vaatteistani ja innostuin samalla viikkaamaan miehen ja poikani vaatteet. En kuitenkaan karsinut mitään pois kysymättä lupaa, paitsi kulahtaneiden sukkien läjän. Mieheltä tuli heti positiivisia kommentteja siitä, että vaatteet hahmottaa paremmin. Poikani rupesi käyttämään muutakin kuin samoja t-paitoja ja huppareita. Vaatteiden määrä ja yltäkylläisyys on koko ajan esillä, eikä kaupassa tule sellaista oloa, että eihän minulla ole tämän ja tämän väristä t-paitaa.

Pienet lapset innostuvat viikkaamaan, kun heille opettaa sen. Lapset osaavat yleensä selkeästi sanoa, mitkä lelut ja vaatteet tuottavat iloa ja mitkä ei. Konmari Suomi facebook-ryhmässä yhdellä äidillä oli hauska vinkki. Hän perusti omien lastensa leluista lelukaupan olohuoneeseen ja omat lapset saivat ”ostaa” mieluisimmat lelut. Ne lelut, joita ei huolittu, lähti kiertoon.

Perheenjäsenillä tulee olla oma henkilökohtainen tila


Olemme ratkaisseet kotona tämän niin, että mieheni tavaroille on perintösenkki yhtä laatikkoa lukuun ottamatta käytössä sekä oma vaatekaappirivistö, mistä yksi kaappi on varattu hänen aarteilleen. Pojalla taas on oma huone. Kun alue on selvästi määritelty, eivät tavarat ajelehdi ja kasaudu muualle. Tämä pätee aikuisten ja teinien osalta, mutta pikkulasten lelut eivät pysy omissa huoneissaan. Se on fakta. Niinpä voi suosiolla olohuoneeseen kehittää leikki/säilytysnurkkauksen.

Kun tila on jaettu, meidän pitäisi olla välittämättä siitä, miten toiset käyttävät tilaansa. 

Älä kiinnitä huomiota muiden tavaroihin


Tämä on vaikea rasti. Huomasin muutossa kovasti kritisoivani mieheni aarteiden määrää. Kun ne ovat nyt kaapissa, en näe niitä, joten en kiinnitä niihin huomiota. Marie Kondo neuvoo hyväksymään toisen tavarat ja keskittymään omaan tilaan, kun muiden tavarat ärsyttävät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pystyviikkaan vaatteet?

Kun läheinen kuolee - vinkkejä käytännön järjestelyihin

Arjen helpottaminen