Bullet journal - uusi arjenhallintaväline





Olen aina rakastanut vihkoja ja listoja. Niitä olikin kertynyt jonkin verran. En ollut keksinyt mitään fiksua yhdistelmää vaan eri asioiden listat olivat usein eri vihoissa. Kun luin Bullet journalista eli tuttavallisemmin Bujosta, tajusin että bujo on loistava ratkaisu. Bujo on periaatteessa kalenterin, tehtävälistojen ja muistiinpanojen yhdistelmä. Bujon kehitti newyorkilainen suunnittelija Ryder Carroll.

Bujon ohjeissa usein mainitaan, että vihon tulee olla ruudullinen ja vielä tietty määrä ruutuja per sivu. Itse olen todennut, ettei ruudut ole mitenkään välttämättömyys. Tarkoitushan on, että vihko on omannäköisensä. Moni koristelee vihon kauniisti, mutta itse pidän enemmän pelkistetystä versiosta, missä asiat ovat selvästi. Käytössä olen huomannut, etten tarvitse kaikkia "näkymiä", joten olen tehnyt itselleni simppelimmän version, mikä toimii näin:

1. Aloita sisällysluettelolla





Sisällysluettelo on näppärä, kun vihko alkaa täyttyä. Laitan vihkoon esim. muistiinpanoja hyvistä kursseista, kirjoista, tms sekä listoja, joihin palaan säännöllisesti.


2. Kuukauden to do -lista





 To do listalla on kaikki tehtävät, mitä olen ajatellut sille kuulle.


3. Päivänäkymä





Päivänäkymään kirjaan jokaisen päivän ja siihen liittyvät yksityismenot sekä tehtävät. Näin säännölliset tehtävät kuten laskujen maksut, ym on kalenterissa, eikä tarvitse miettiä, että monesko päivä on ja että laskut pitäisi maksaa. Olen huomannut, että tehtävät tulee tehtyä, kun ne on buukattu tietylle päivälle. Yliviivaan aina tehdyt.


Entä sitten, kun kalenteri on täynnä


Olen käyttänyt vanhat vihkoni jo muutamaan otteeseen täyteen. Olen muistiinpanot ja tietyt listat skannannut koneelle ja muuten tuhonnut vihkot roskiin. Tieto on näin helpompi löytää kuin vihkoja pläräämällä.

Kommentit

Suositut tekstit