Alennusmyyntien ansa – 3 kysymystä, jotka pelastavat heräteostoksilta
Alennusmyynnit alkavat ja kaupat ovat houkutuksia täynnä. Punaiset alelaput ja "osta kaksi, saat kolmannen kaupan päälle" -kyltit saavat helposti järjen äänen hämärtymään ja ostoskorin täyttymään tavarasta, jota ilman pärjäsimme vielä hetki sitten aivan mainiosti. Olenkin ottanut tietoisen aikalisän ostoksilla ollessani. Nykyään pysähdyn kaupan hyllyjen välissä ja kyselen näitä kolmea asiaa itseltäni aina, kun harkitsen jotain uutta.
1. Käytänkö sitä?
Vaikka alkuinnostus uutta tuotetta kohtaan olisi suuri, niin tuleeko sitä oikeasti käytettyä. Erityisesti kesävaatteiden osalta Suomen kesä on tunnetusti lyhyt, eikä säästä ole koskaan takeita. Jos lämpötilat eivät nouse hellelukemiin, niin kepeitä mekkoja tai shortseja tulee käytettyä loppujen lopuksi todella vähän. Kesävaatteiden käyttökerrat jäävätkin huomattavasti vähäisemmiksi kuin talvivaatteiden. Niinpä olen huomannut, että pidän mielelläni useammin kaapissa jo valmiiksi olevia suosikkikesävaatteitani, kuin ostan niitä turhaan lisää.
Vaatteiden lisäksi sama kysymys pätee kauneudenhoitoon ja elektroniikkaan. Bongasin hiljattain tarjouksesta valonaamion, jossa oli vaikka mitä hienoja ominaisuuksia. Se jäi kuitenkin kauppaan, kun aloin realistisesti miettiä arjen rutiinejani ja sitä, tulisiko laitetta todella käytettyä. Naamiota nimittäin suositellaan käytettäväksi silmät kiinni ja täysin puhtaalle iholle. Käytännössä kyseessä olisi siis ilta-aika, jolloin olen jo valmiiksi väsynyt – nukahtaisin mitä luultavimmin helposti naamio kasvoillani sohvalle. Into hyytyi realismiin, ja maski sai jäädä hyllyyn.
2. Onko sille tilaa?
Toinen tärkeä kriteeri ostoksilla on kodin neliöt ja säilytystilat. En halua enempää tavaraa viemään tilaa ja keräämään pölyä nurkkiin. Haluan hahmottaa kaappien sisällöt selkeästi yhdellä silmäyksellä ja muistaa tarkalleen, mitä jo valmiiksi omistan. Muutoissa nimittäin tulee aina yllätyksiä, että ”ai, oliko tämäkin täällä?” tai ”että omistanko tällaisen?”. Kaappien perälle unohtuneet tavarat ovat hukkaan heitettyä rahaa. Myös se aiemmin mainitsemani valonaamio jäi loppujen lopuksi kauppaan siksi, kun mietin, että se vie vain turhaa tilaa kaapista.
3. Pääsenkö siitä helposti eroon?
Jos kaikesta huolimatta teen virheostoksen, kolmas kysymys liittyy tuotteen elinkaaren loppupäähän: pääsenkö siitä helposti eroon. Tänä päivänä tavarasta luopuminen on tehty vaikeaksi. Huono yleinen taloudellinen tilanne näkyy nykyään selvästi esimerkiksi Facebook-kirpputoriryhmissä. Ennen sai hyvinkin myytyä vähälle käytölle jääneitä tavaroita oman kaupunginosan paikallisissa kierrätysryhmissä. Nyt tilanne on toinen: siellä seisoo kaikki. Nykyään jopa "annetaan”-otsikolla olevat tavarat saattavat odottaa ottajaansa. Kirpputorimyymisessä on aina oma vaivansa, eikä rahaa tule myynneistä ollenkaan niin hyvin kuin ennen. Jos tavarasta on vaikea päästä eroon myöhemmin, on parempi jättää se jo alun alkaen ostamatta.
Loppupunnitus ostoskorilla
Kun seuraavan kerran aletuote houkuttelee sinua kaupassa, suosittelen lämpimästi ottamaan minuutin aikalisän. Kun vastaat itsellesi rehellisesti näihin kolmeen kysymykseen, säästät usein paitsi rahojasi, myös kotisi kaappitilaa ja tulevaa kirpputorivaivaa.

Kommentit
Lähetä kommentti