Vinkkejä kuolinpesän läpikäymiseen

 

Sosiaalisessa mediassa on ollut paljon kysymyksiä siitä, mitä tehdä kuolinpesän muistoesineille. Erään ystäväni äiti oli kova neulomaan ja hän oli säästänyt kaikki neulomansa vaatteet. Ystäväni ei hennonut luopua niistä äidin kuoltua. Tässä muutamia vinkkejä tilanteeseen:

1. Ota valokuvia

Annoin ystävälleni neuvon, että ota äitisi neulomista vaatteista valokuvat muistoksi neuleiden säilyttämisen sijaan. Olen itse ollut aina innokas neuloja ja meillä riittää sellaisia kuvia, missä tekemiäni neuleita on eri tilanteissa päälläni. Kuvat nähdessäni on aina hauska muistella, että joskus olen tehnyt tuollaisenkin neuleen. Sen sijaan, että jokainen neule löytyisi edelleen vaatekaapistani.

2. Säilytä käyttötavarat

Kun isäni kuoli, kävimme läpi hänen asuntonsa ja jaoimme lapsina käyttötavarat, kuten kahvipaketit, vessa- ja talouspaperit, jätesäkit sekä hautakynttilät. Edelleen tulee mieleen hautakynttilöitä käyttäessä, että ne ovat vanhempieni jäämistöä.

3. Valokuvilla voi ilahduttaa muita

Mieheni skannasi kaikki meidän omat valokuvat viime keväänä. Vanhempieni valokuvien osalta kävimme ne läpi monta kuukautta hautajaisten jälkeen. Tein erillisiä nippuja kuvista veljilleni ja muille sukulaisille sekä tuttaville. Lähetin ne heille ja he ilahtuivat suunnattomasti nähdessään omia lapsuudenkuviaan. Samalla he saivat myös muistoksi vanhempieni kuvia.

4. Vaatteet kierrätykseen

Äitini kuoli ennen isää. Hänen kuolemansa jälkeen kävin vaatekaapit läpi. Laitoin suurimman osan vaatteista UFF:lle. Myin muutaman todella laadukkaan ulkotakin kirppiksellä.

5. Säilytä muutama iloa tuottava asia

Omilta vanhemmiltani perittyä meillä on kotona Iittalan lasit, joista juon smoothieta joka aamu sekä uusrokokootyylinen senkki, joka oli aikoinaan isäni vanhempien ostama. Molemmat tuottavat iloa ja ovat käytössä. Marie Kondo antaa hyvän vinkin tuoreimmassa kirjassaan. Jos olet epävarma jostain esineestä, pidä sitä esillä, katso sitä joka päivä ja kiitä. Huomaat hyvin nopeasti, että oletko valmis päästämään siitä irti vai onko kiintymyksesi kasvanut.


Kommentit

  1. Kiitos näistä vinkeistä. Siskoni kanssa meillä on kuolinpesän siivous Keravalla. Valokuvat ja muutamat esineet varmasti säilytämme koska niihin liittyy niin paljon muistoja. En löytänyt vinkkinä tätä mutta me ajattelimme helpottaa prosessia siivouspalvelun avulla. Asunto on menossa vuokralle joten helpottaa kun ei tarvitse loppusiivouksesta välittää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pystyviikkaan vaatteet?

Kun läheinen kuolee - vinkkejä käytännön järjestelyihin

Arjen helpottaminen