Mitä tapahtui tunneperäisten tavaroiden luopumiselle?

Äitini oli hyvin voimakas persoona ja aikuisena huomasin, että olin saanut häneltä ohjeita tiettyjen tavaroiden säilyttämiseen. Vasta aikuisena rupesin kyseenalaistamaan hänen teesejään. Kyseenalaistaminen ei käynyt hetkessä, vaan se vaati useamman vuoden työn ja viimeisimpien ajatusten muuttaminen tapahtui tänä kesänä. Tässä teesit lueteltuina:

1. Säilytä aina käsityölehdet

Äitini ajatteli, että käsityölehtiin voi aina palata uudestaan ja löytää ohjeita. Olen kova tekemään käsitöitä ja säästinkin vuositolkulla lehtiä. Yhdessä vuosien takaisessa muutossa tajusin, että lehdissä pyörivät samat aihepiirit ja muoti muuttuu vuosien myötä. Niinpä kahlasin metrin korkean pinon ja leikkasin pois vain inspiroivat ohjeet, jotka mahtuivat hyvin kapeaan kansioon. Lehdet laitoin eteenpäin samassa kerroksessa asuneelle naapurille, joka oli innostunut ompelemaan lastenvaatteita.

2. Langoista voi kutoa mitä vaan

Äitini filosofiaan kuului, että lankoja kannattaa aina säilyttää. Kesti vuosia ennen kuin laitoin kutomistani käsityöstä jääneet loppulangat kirpputorille. Vasta edellisessä muutossa annoin ison kassillisen ohuempia lankoja ystävälleni, joka kutoo paljon. Viime muutossa lahjoitin 7 veljestä langat, joita olin erityisesti säilönyt pitkään. Tajusin, että ostan kuitenkin aina uudet langat uutta käsityötä varten, eikä olemassa olevat muutama kerä riitä mihinkään.

3. Petivaatteita tarvitaan aina

Lakanoille, tyynyliinoille ja pussilakanoille on aina käyttöä. Tämän kyseenalaistin vasta KonMarin myötä. Kun omistimme mökin neljän vuoden aikana, meillä kävi silloin yövieraita ja tarvitsimme enemmän petivaatteita. Muuten kukaan ei jää yöksi. Tuppaan käyttämään vain paria suosikkisettiä, jota vaihtelen. Niinpä loput lakanat uskollisesti odottivat käyttöönottoa kaapissa ja veivät paljon tilaa.

4. Tietyt huonekalut on tarkoitus pitää suvussa

Ostimme mieheni kanssa vanhemmiltani uusbarokkisenkin. Sen oli ostanut aikoinaan isovanhempani. Vanhempani olivat hyvin aktiivisia vaihtamaan sisustusta ja muuttamaan, mutta barokkisenkki oli ja pysyi mukana. Nyt senkki on mukana meidän muutoissa ja sisustuksessa. Tähän asti sille on aina löytynyt hyvä paikka, mutta jossain kodissa se ei ehkä mahdu mihinkään.

Toinen perintökaluste on isoisäni tekemä jyhkeä arkku, missä on rautavahvikkeet. Se on ollut meillä ensimmäisestä kodista lähtien. Välillä se oli mökillä ja välillä varastossa. Edellisessä kodissa meillä oli niin pieni varasto, että mielelläni olisin siitä luopunut, mutta äitini sanat pyörivät mielessä. Ajattelimme, että annamme sen pojallemme, kun hän muuttaa omaan kotiin. Poika muutti pois kotoa, mutta hänellä on siellä jo arkku. Sen lisäksi huomasimme, että perintöarkku oli kärsinyt käytössä ja muutoissa, eikä meillä ollut energiaa sitä restauroida. Pohdin asiaa ja keksin, että tarjoan sitä veljilleni. Yksi veljistäni otti sen riemumielin itselleen ja näin saimme sen pois meidän nurkista, mutta silti se pysyi suvussa.