Ruokahävikki kuriin

Ruokahävikkiin pätee samat lainalaisuudet kuin marittamisessa muutenkin. Tässä vinkkejä, miten voit välttää hävikkiä:

Siivoa kuivaruoka- sekä jääkaappi

Jääkaapissa takana ovat purkit usein unohtuvat sinne, kunnes jonain päivänä siivoaa jääkaapin. Pidä esillä kaikki tarvittava, äläkä piilota mitään takaosaan. Poista turhat ainekset, joita ei tule syötyä. Jo se, että miettii, mikä todella tuottaa pitkäaikaista iloa, vaikuttaa siihen, mitä suuhunsa pistää ja mitä kaappiin ostaa. Kun viimeksi kaksi vuotta sitten muutimme, huomasin, että jauhot olivat menneet vanhaksi, vaikka meillä oli hyvin riisuttu kuivaruokakaappi. Mausteet jäävät myös huomaamatta vanhoiksi. Edellisessä muutossa totesin, että meiltä löytyi 10 vuotta vanhoja nonparelleja.

Suunnittele ruokalista

Aiemmin saatoimme mieheni kanssa mennä kauppaan haahuilemaan, että mitäs sitä syötäisiin. Kumpikaan ei oikein keksinyt mitään. Einekset ja valmisruuat oli äkkiä syöty moneen kertaan. Nälkäisenä tuli ostettua myös kaikkea turhaa, mikä päätyi roskiin päiväyksen mentyä umpeen. 

Nykyään olen tehnyt menuun, josta mieheni saa valita lounas- sekä iltaruuan. Näitä samoja ruokia syödään kolme arkipäivää. Käyn läpi, mitä kotoa löytyy ja teen ruokalistan ennen kuin lähden kauppaan. Pyrin siihen, etten käy koskaan kaupassa nälkäisenä. En osta varastoon muuta kuin tiettyjä säilykkeitä ja pasta-aineksia. Jos ruokaa jää yli, laitan sen pakastimeen. Aamuihmisenä teen ensimmäisenä päivänä ruuat valmiiksi. Iltaruuan laitan vain uuniin iltapäivällä. Tämä on huomattavasti vähentänyt ruokahävikkiä. Perjantaisin toteamme, että kaappi on syöty suht tyhjäksi.

Leipiä hevosille

Kuivatan ylijääneet leivät ja vien ne ystävälleni, joka omistaa hevosen. Muutoin ne menisivät biojätteeseen. Mieheni tosin totesi vähän aikaa sitten, että ruokahävikki on sen verran pienentynyt, että hevoset saavat herkkupalansa paljon harvemmin.

Kierrätysvinkkejä löydät täältä





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pystyviikkaan vaatteet?

Kun läheinen kuolee - vinkkejä käytännön järjestelyihin

Arjen helpottaminen