Uudenvuodenlupauksena ostolakko

Luin tai itse asiassa kuuntelin Laura Frimanin äänikirjan ”Tauko - jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin tahallaan elämäni”. Kirja kuvasi hauskalla tavalla päiväkirjamaisesti Frimanin ostolakkovuotta, joka sijoittui koronavuoteen 2020.

Shoppailuholistista absolutisti

Friman oli suoranainen shoppailuholisti. Hän osti paljon vaatteita jatkuvasti. Hänellä oli ollut erilaisia kausia kuten nuoruudessa pikamuoti- ja päälle kaksikymppisenä merkkivaatteidenostokausi. Vaatteiden ostamiseen liittyi paljon tunteita. Hän kaipasi omaa tyyliä ja hän mielessään kamppaili muihin sulautumisen ja muista erottumisen välillä. Loppujen lopuksi Frimanilla oli oma pukeutumistyyli, joka kävi ilmi, kun hänen lapsensa pukeutuivat häneksi. Lapset hahmottivat heti Lauran tyylin. Hän tunsi oman vartalomuotonsa, joka on omena ja oli keksinyt, että äitysvaateosastolta löytää parhaimmat housut omenavartaloiselle, jolla on vatsaa.
 
Olen itse ollut innokas vaatteidenostaja. Rakastan vaatteita. Minullakin on ollut erilaisia kausia. En ole tosin ollut koskaan kalliiden merkkivaatteiden perään. Sen sijaan sisäinen sulovilenini tuppasi pullahtamaan ulos silloin tällöin, kun sai niin halvalla. Olen tarkka minulle sopivista väreistä ja että vartaloni näyttää vaatteissa edustavalta. Aiemmin saatoin ostaa vaatteita sovittamatta. Nykyään näen sen vaivan aina, että sovitan, jotta en tee hutiostoksia.

Verkkokauppahuuma

Friman jäi koukkuun verkkokauppoihin, kun hänellä oli merkkivaatekausi päällä. Oli niin helppo klikkailla ostoskori täyteen vaatteita. Vaikka osa ostoksista eivät ollenkaan sopineet hänelle, hän ei palauttanut ostoksiaan. Niinpä kotona kaapit pursuivat sopimattomia vaatteita.

Ostan harvoin verkkokaupoista vaatteita. Se johtuu siitä, että haluan nähdä vaatteen värin luonnossa sekä sovittaa vaatetta paikan päällä. Verkkokauppa on kätevä, kun ostaa samanlaisia tuotteita, mitkä ovat jo kuluneet loppuun.

Anti-midas kosketus vaatteisiin

Friman kertoo kirjassaan, että hänellä on vaatteiden suhteen antimidas-kosketus. Kun hän on kerran pitänyt vaatetta päällä, tuntuu se omassa mielessä sen jälkeen vanhalta rytkyltä. Hän on laiska huoltamaan vaatteitaan ja ne löytyvät mytyssä lipaston laatikosta.

Kun kävin läpi pirskahtelevat vaatteeni ja säilytin ne, olen sen jälkeen arvostanut niitä. Hoidan vaatteitani tuulettamalla, pesemällä ja silittämällä. Kenkien suhteen olen kunnostautunut ja hoidan niitä tarkemmin. Esimerkiksi talvikengät plankkaan käyttökauden jälkeen ja täytän ne silkkipaperilla, jotta muoto säilyy kesän yli. 

Miten Frimanin asenne muuttui ostolakkovuoden jälkeen

Friman toteaa kirjan lopussa vuoden vaihdettua, että ajatukset eivät pyöri enää vaatteissa. Enää ei ole pakko saada kaikkea, eikä hän käytä aikaansa hullun lailla ostamiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten pystyviikkaan vaatteet?

Kun läheinen kuolee - vinkkejä käytännön järjestelyihin

Arjen helpottaminen